...VÄHÄN PERHEESTÄMME JA KENNELISTÄMME...
Olen todennut, että "koirahulluus" on periytyvää. Isäni oli viimeisenpäälle koiraihminen, lapsuuteni kodissa oli vaihteleva määrä erirotuisia koiria. Lemmikkeihini lukeutui myös muutama kissa, pari hamsteria, parhaimmillaan 20 kania ja olin myös onnellinen lampaan omistaja. Oman koirahulluuteni olen kiitettävästi onnistunut siirtämään omille lapsilleni.
Perheeseemme kuuluu itseni lisäksi kolme tytärtäni Tiina, Lotta ja Laura. Tiina on jo muuttanut kotoa pois, vieden mukanaan kaksi cairniamme. Kasvatustyötä teen yhdessä Tiinan kanssa ja Lotta ja Laura ovat hyviä koiran hoitajia näyttelymatkojen aikana.
...JA TÄSTÄ KAIKKI ALKOI...
Keväällä 1993 perheeseemme saapui Cairnivauva Jevreidars Ljubljana, Milla, joka täytti kotimme ja sydämemme. Koira, joka tulee aina olemaan minulle numero YKSI kaikilla osa-alueilla. Millan mukana tuli näyttelytouhu ja siitä sitten siirryimme kasvatusuralle. Milla on teräksinen vanharouva, joka edelleen kietoo minut "pikkusormensa" ympärille.
Vuotta myöhemmin Millan seuraan liittyi Teacher`s Best Pupil, Veera". Oli ihanaa seurata kuinka kahdesta koirasta tuli "bestikset". Varsinkin Veeralle Milla oli kaikki kaikessa. Veeran kasvattaja Jarmo Lehikoinen oli myös alkuaikoina minun oppi-isäni ja tietopankkini. Jarmolta opin myös trimmauksen alkeet ja sitten ei kun harjoittelemaan omilla koirilla.
Nämä kaksi Cairnia ovat koko kasvatustyöni perusta, mihin nykyinen kasvatustyöni perustuu.
Jouluna 1999 perheeseemme sitten tuli ensimmäinen Chow Chow Tatam Ilan Lemmikki "Lilli" ja seuraavana syksynä Lillin kaveriksi tuli Tatam Kesän Sointu "Saara".
Kuluneet vuodet koiraharrastuksen parissa ovat olleet todella antoisia. Olemme kolunneet Suomen pitkin ja poikin näyttelyreissuilla. Olemme tutustuneet ihaniin ihmisiin, joita muuten emme olisi koskaan tavannut. Vuosien varrella on ollut ylämäkeä ja alamäkeä, onnistumisia ja epäonnistumisia, mutta päivääkään en vaihtaisi pois.
|  Kylläpäs se maistuu hyvälle, mistä vaan sulle saataisiin. Arttu ja Cara kesällä 1995 |  Huh huh, Laura ja cairninpentu huilitauolla, vuosi voisi olla 1996 |
|  Hmm, kuka ei kuulu joukkoon.... | web2.jpg) Eloturnaus vuonna 1998, Tiina ja Veera (VSP), Tuula ja Teemu (ROP). Tuomarina Lena Lindström Ruotsista, kennel Chardas |
|  Eloturnaus 1995, lapsi ja koirakilpailu, Lotta ja Santtu sekä Laura ja Milla |  Milla ja Elli kesällä 1996 |
|  Elli on Veera-tädin hoidossa |  Lotalta ja Santulta taitaa olla pallo kateissa |
|  Santtu, Emma ja Pimu |  Veera on toiminut myös sijaisäitinä. Veeran omat pennut olivat kolmen viikon ikäiset ja pikkupennut kahden vuorokauden ikäiset tulessaan Veeran hoitoon. |
|  Saaran pennut 2003 |  Lotta ja Lellu 2005 |
|  Nymfipakukaijan poikanen Jaakko |  Jaakko äitinsä Kikin kanssa |
|  Isä Koko |  Tiina ja Lotan kissat, Leevi Juuson hellässä huomassa. |
|  Kuva Pertti Virtanen Minä ja Vili Mäntsälässä 14.7.2002, Vili sai ensimmäisen sertinsä |  Kuva Pertti Virtanen Tiina ja Vili Heinolassa 25.8.2002, Vili sai toisen sertinsä. |
|  Minä ja Tiina |  Tiina ja Sissi ryhmäkilpailussa 2008 |